
Machu Picchun lähellä sijaitsevaan Aguas Calientesiin jäi viikonloppuna n 2000 turistia jumiin rankkasateiden takia. Sateet ovat tehneet laajoja tuhoja alueella. Camino Inca - ulkoilualue on suljettu. Alueella on hätätila. Turisteja pyydetään pysyttelemään rauhallisina Aguas Calientesin rautatieasemalla odottamassa viranomaisten järjestämien evakuointien etemistä.
Paikallisviranomaiset yhdessä monien yhteistyökumppaneiden kanssa yrittävät taata elintarvikkeiden, veden ja muun olennaisen välittömän tarpeen pinteeseen joutuneille.
Tammikuun 22. pvä lähtien Cuscon alueella on satanut rankasti. Sateet ovat aiheuttaneet maa-ainesten irtoamista laajalla alueella Pyhää Laaksoa, 'Valle Sagrado' ja sulkenut teille pääsyä Cuscoon ja sieltä pois. Tilanne on myös vaikuttanut junaliikenteeseen Cuscon ja Machu Picchun välillä, aiheuttaen joidenkin pysähdyspaikkojen väliaikaiseen sulkemisen sekä myös lentokentän väliaikaiseen sulkemisen.
Peru Rail ja Cuzcon siviilisuojeluorganisaatio ovat aloittaneet evakuoinnit tarkoitukseen luvatuilla helikoptereilla maanantaina, Helikoptereita on järjestetty lukuisia niin hallituksen, poliisin, Peru Rail -yhtiönkin taholta. Myös USA:n suurlähetystö mahdollisti omien DEA -koptereidensa käytön. Kalustoa on riittävästi, ongelmana on alueella jatkuneet rankat sateet ja pilvisyys, jotka estävät lentojen jatkuvan säännöllisesti.
Tänään EU-maat kokoontuivat arvioimaan tilannetta. Alueella on kolmatta sataa EU-maan kansalaista, numero on vahvistamaton ja elää koko ajan. Tarkoituksena on etsiä keinoa jolla EU-maat voivat tukea Perun viranomaisia evakuoinneissa. Viranomaisten tarkoitus on siirtää turisteja Aguas Calientesista nk Inka Trailin alkuun, josta kaikki pääsisivät palaamaan Cuzcoon tai Ollantaytamboon. Paikalle yritetään saada edustusta eräistä EU-maitten edustustoista, selvittämään tilannetta.
Edustuston saaman tiedon mukaan eilisestä alkaen olisi jo lennätetty viitisen sataa henkilöä pois eristyksistä. Säätila on nyt parantunut ja epäillään, että päivänvalossa lentoja olisi mahdollista jatkaa säännöllisesti. Tilannetta vaikeuttavat muta, suuri sademäärä ja tuuli. Turisteja pyydetään pysymään rauhallisina ja odottamaan Aguas Calientesin asemalla jatkotoimenpiteitä. Emme missään nimessä suosittele ottamaan riskejä ja lähtemään etsimään vaihtoehtoista kävelyreittiä, vaan pysyttelemään yhdessä muiden evakuoitavien kanssa.
Alueella olevat kaksi suomalaista ovat viime hetken tietojen mukaan kunnossa.
Tilanteen uutisointia voi seurata esim RPP uutistoimiston nettisivuilta: http://www.rpp.com.pe/ Edustusto seuraa tilannetta aktiivisesti.
Lisätietoja: Marika Knaapila-Navarrete (etunimi.sukunimi(at)formin.fi)